20.11.2023 15:59
Arja Bymanille golfjohtajan elämänurapalkinto
Arja Byman palkittiin golfjohtajan elämänurapalkinnolla Fgma:n syysseminaarin yhteydessä.
Perustelut:
FGMA:n elämänurapalkinto annetaan pitkäkestoiselle, aktiiviselle ja tuottavalle toiminnalle suomalaisen golfin hyväksi.
Arja Byman on tehnyt pitkäaikaista ja merkittävää työtä golf-harrastuksen hyväksi Messilä Golf Oy:n, Lahden ja Päijät-Hämeen alueen golf yhteisössä sekä myös valtakunnallisesti eri yhteisöjen aktiivisena jäsenenä, kuten toimiessaan FGMA:n hallituksessa.
Hänen työpanoksensa Messilä Golfin kehittymisessä aktiiviseksi ja myös kansainvälisiä kilpailuja järjestävänä golfkeskukseksi on ollut ratkaisevaa. Hän aikanaan Messilässä on tapahtunut merkittävä strategian uudistus ja kentän uudistuminen peruskorjausten kautta viimeisen kahden vuosikymmen aikana. Lisäksi Arja Byman on ollut erittäin aloitteellinen ympäristön suojelutoimenpiteiden korostamisessa kentän hoidossa ja kokonaisvaltaisessa toiminnassa.
Kollegat kuvaavat Arjaa helposti lähestyttäväksi henkilöksi, jolta saa aina apua ja vinkkejä oman työnsä ja klubin toiminnan kehittämiseen. Hänen merkitys verkostojen kautta koko toimialalla on ollut huomattavaa. Se on suurempi kuin mikä yhden golfyhteisön painoarvo on valtakunnallisesti arvioiden.